MEITIN MAMMA

Pessin kanssa jäljellä Nivalassa vuonna 2006


Olen Johanna, näiden kahden karvaisen ruoka-automaatti ja virikkeen keksijä. Olen vuosimallia-81 ja ammatiltani eläintenhoitaja, ja työskentelen eläintarvikeliikkeessä myyjänä nyt jo viidettä vuotta.

Eläimet ovat olleet minulle aina tärkeitä. Aloitin ratsastusharrastuksen 7-vuotiaana menemällä Äimäraution ratsastustallille alkeiskurssille. Vuonna 1991 pitkäaikainen haaveeni toteutui ja sain oman hevosen puoliksi ystäväni kanssa. Suomenpienhevostamma Tuulikki olikin mitä parhain opettaja hevosen sielunelämään. Tuulikin kanssa jaettiin kaikki koululta jäänyt aika neljän vuoden ajan, kunnes 25-vuotias tammavanhus menehtyi munuaisten petettyä. Ratsastus jäi sen jälkeen huomattavasti vähemmälle, mutta vielä aina silloin tällöin ehdin nousta hevosen selkään vanhoja taitoja testaamaan. 

Pienestä asti olen hoitanut naapureiden ja tuttujen koiria, mutta ensimmäisen oman koiran sain vuonna 1997, kun rottweilernarttu Rilla tepasteli elämääni. Rillan kanssa tehtiin kaikki mahdolliset ja mahdottomat virheet, mitä ikinä koiran kanssa voi tehdä ja sen takia emme koskaan edenneet kokeisiin asti, Rillan kanssa harrastettiin virkistysluonteisesti jälkeä ja tottista. Rillasta enemmän Muistoissa-sivulla.

Pessin kanssa innostuin sitten harrastamaan tavoitteellisemmin, alunperin treenattiin PAJÄ-kokeet tähtäimessä, sitten iski kiinnostus FH-kokeeseen, joten kesät on tullut viime vuosina vietettyä aika tiiviisti peltoja tallaillen. Tänä vuonna on aloitettu kisaaminen molemmissa lajeissa, jatkoa toivottavasti seuraa ensi vuonna. Tykkään myös käydä näyttelyissä aina silloin tällöin, myös turistina.

 Harrastan valokuvausta, jota vasta opettelen, kamerana minulla on Canon EOS 400D- digijärkkäri 18-55mm linssillä. Suurin osa sivuilla näkyvistä kuvista on otettu ko. kameralla ja linssillä. Valokuvaus tahtoo vain olla semmoinen harrastus, että koko ajan on tarve hommata jotain uutta, seuraavana hankintalistalla onkin paremmin tarpeisiini sopiva objektiivi.

 Toimin myös Suomen rottweileryhdistyksen Pohjois-Suomen alaosaston jäsenrekisterinhoitajana ja nettisivujen ylläpitäjänä.


yhteystiedot ja copyright

johanna_javaja(miukumauku)hotmail.com

Nämä sivut ja niillä esiintyvän materiaalin oikeudet omistaa Johanna Jäväjä

Kuvia ei anneta virtuaalikennelien käyttöön

MEITIN MAMMA KIMPPAGALLERIA BLOGI MUISTOISSA NÄITÄ SIVUJA SUOSITTELEMME VIERASKIRJA ETUSIVU